Ilona

torstai 1. lokakuuta 2015

Lokakuun ekat treenit

Jurvaan suunnattiin Frinin ja Hetan kanssa. Ensin rally-tokon avoimenluokan kylttien opiskelua, sitten agilityä.
Tehtiin ensin Frinin kanssa pieni alokasluokan rata - palkkailin pari kertaa radan aikana. Radalla oli kyltit:
1. Koira eteen, oikealta sivulle -> Sujui ihan kivasti, pikkuisen taisi jäädä vinoon eteen istuessaan.
2. Istu + 1 askel, istu + 2 askelta, istu + 3 askelta, istu -> Meni hyvin. Istui viereen ilman käskyäkin, kun itse pysähdyin.
3. Vasen täyskäännös (saksalainen käännös) -> Käväisi taas moikkaamassa kylttiä..
4. Hitaasti -> Ok.
5. Pujottelu edestakaisin -> Hitaasti pujottelu oli itselle hurjan vaikeaa, mutta onnistui kuitenkin :D
6. Normaali vauhti -> Helpotus palata normaaliin vauhtiin :p
7. 270* oikeaan -> Kivan näköinen käännös.
8. Spiraali oikealle -> Itsellä meinasi keskittyminen herpaantua ja meinasin mennä sekaisin, että montakos äsken kiersinkään. Sujui kuitenkin muuten hyvin loppuun saakka.


Pieni tauko ja sitten harjoiteltiin yksittäisinä muutamaa AVO-luokan kylttiä. Lähinnä itselle yritin painaa mieleen miten mikäkin suoritetaan. Vaikka netissä suoritusohjeet kylteille onkin, niin niissä jää pieni tulkinnanvara itselle, joten paremmin itse opin, kun joku ylemmissä luokissa kisaava tietää kertoa selkeästi miten mikäkin suoritetaan. Tällä kerralla opeteltavina kyltteinä oli:
1. Istu + Käännös oikeaan, istu -> Pysähdytään kyltin eteen perusasentoon. Koira jää paikoilleen istumaan ja ohjaaja kääntyy 90* oikealle ja astuessaan askeleen eteenpäin. Tämän jälkeen koira kutsutaan ohjaajan vasemmalle sivulle perusasentoon.
2. Istu + Askel oikealle, istu -> Heti kyltin jälkeen pysähdytään perusasentoon. Ohjaaja astuu askeleen oikealle ja koira seuraa liikettä säilyttäen rintamasuuntansa eteenpäin. Askeleen jälkeen koira istuu perusasentoon.
3. Istu + Maahan, istu -> Pysähdytään kyltille perusasentoon. Koira ohjataan maahan ja sen jälkeen takaisin istumaan perusasentoon.
4. Istu + Seiso, kierrä koiran ympäri -> Pysähdytään kyltille perusasentoon. Koira ohjataan seisomaan ja ohjaaja kiertää etukautta sen ympäri pysähtyen lopuksi koiran viereen. Koira lähtee kohti seuraavaa kylttiä seisoaltaan.
5. Pyörähdys -> Kulkiessa suoraan eteenpäin, koira pyörähtää 360* vasemmalle ohjaajan pysähtymättä. Pyörähdyksen jälkeen koira jatkaa seuraamista ohjaajan vasemmalla puolella. Frinille käskysana "ympäri" toimii tässä. Ehkä meidän bravuuri alo-luokan liikkeistä - sellainen, mitä ei juurikaan tarvitse opetella ^^' Toki se pyörähdyksen ajoitus täytyy kohdistaa oikein kylttiin nähden.

Kivat treenit, joista jäi mukavasti opeteltavia juttuja mieleen. Pikkuhiljaa opetellaan avoimen luokan juttujakin siis.


Käytiin tekemässä lämmittelylenkki, jonka jälkeen siirryttiin agilityn pariin Frinin kanssa. Ensin mentiin sinisin numeroin merkittyä rataa. Kolmosputkelta ohjasin huonosti ja Frini juoksi neloshypyn ohi. Lähetin putkeen uudelleen ja nyt onnistuin ohjaamaan tarkemmin ja päästiin muurille saakka oikein. Kepeissä oli vain alussa ja lopussa verkot -> ei sujuneet, joten siirryttiin toisille kepeille, joissa oli verkot kiinni. Tehtiin keppejä siis muutaman kerran yksittäisenä, jotta saatiin niille kunnollinen ja vauhdikas suoritus. Tämän jälkeen sitten ei edes yritetty keppejä radan osana -> on meille selvästi vielä turhan haastavaa. Sitten jatkettiin sinisellä merkittyä rataa seiskahypyltä onnistuneesti loppuun saakka.

Tämän jälkeen pieni juomatauko ja sitten jatkettiin mustin numeroin merkityllä radalla. Tältä radalta tosiaa jätettiin nuo kepit välistä ja palkkasin heti kolmoshypyn jälkeen ja jatkettiin vitosmuurilta. Vähän Frinin loikka meni pitkäksi, kun en hoksannut tarpeeksi ajoissa näyttää, että tiukka käännös tulossa. Pitkästä hypystä huolimatta saatiin onnistunut suoritus.

Lopuksi vielä vauhtipätkä, punaisin numeroin numeroitu rata siis. Jätin Frinin lähtöön ja siirryin suoran putken ja kolmoshypyn puoleenväliin saakka. Pienenä haasteena tässä tuo kolmoshyppy, joka siis täytyi suorittaa takaakiertona. Hemmetti, mehän onnistuttiin siinä! Ekalla toistolla palkkasin Frinin heti tuon kolmoshypyn jälkeen, meni se niin hienosti! Teki tosi tiukan käännöksenkin vielä kaiken lisäksi ^_^ Ja sama toistui vielä ne pari kertaa mitä rataa tehtiin. Toisella toistolla jäin vähän jälkeen, joten päätin palkata Frinin putken jälkeen heittämällä lelun. Vielä kolmas toisto ja nyt päästiin jopa loppuun saakka. Itse tosin taas hitusen jäljessä, mutta käskytin "menemenemene" ja Frinihän eteni loppuun saakka - superlassie ♥

Frinin kanssa jäähdyttelylenkille ja samalla Hetalle lämppälenkki. Hetan kanssa tehtiin ensin suoraa putkea. Targetti putken loppuun ja lähettelin kummaltakin ohjauspuolelta putkeen. Sitten kokeilin lähettää vielä vähän kauempaa jääden itse paikoilleni - Heta meni putkeen innoissaan ja haki palkan :)
Tämän jälkeen oranssin aakkosin merkityt hyppy ja putki. Ensin pari kertaa pelkkä mutkaputki ja sitten yhdistettiin siihen hyppy - onnistui kivasti!
Lopuksi vielä punaisin aakkosin merkityt hypyt. Ensin C, sitten B-C ja lopuksi A-B-C. On tuo Heta hassu. Semmonenki viipottaja ja oman tiensä kulkija :D Se tekee, mutta kun on saanut palkan, saattaa kipaista käymään jossain kentän reunalla vähän haistelemassa ja tulee takaisin, kun muutaman kerran sitä huikkaa :') Onneksi kenttä on aidattu - ei Hetan kanssa aitaamattomalla kentällä (vielä ainakaan) tohtisi treenailla ^^'

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti