Ilona

tiistai 8. syyskuuta 2015

Agin alkeita ja rallyn avointa

Tänään ajeltiin treeneihin Jurvaan, jossa ensin treenattiin Frinin kanssa rally-tokon avoimenluokan juttuja ja heti sen jälkeen Heta pääsi opiskelemaan agilityjuttuja.
Rallyssa mentiin ensin pieni ratapätkä, jossa oli kyltit Lähtö, Pujottelu ja Maali. Aloitettiin helpolla alokasluokan jutulla ja vähän heräteltiin koiria. Pujottelussa opiskeltiin myös sitä, että miten pujottelu aloitetaan, kun tehtäväkyltti on milloin missäkin. Sitten käytiin läpi teoriaa ja sitä, mitä kannattaa ottaa huomioon kilpailutilanteessa avoimessa luokassa; koira viedään kehään hihnassa, mutta ennen ratasuoritusta hihna otetaan pois -> hihna mieluusti taskuun ja pidä huoli siitä, että se ei vahingossakaan näy sieltä! Maali -kyltin jälkeen koira kytketään hihnaan ja vasta sitten siirrytään kehänauhojen ulkopuolelle.


Tämän jälkeen jatkettiin pienillä ratapätkillä; Lähtö, Hyppy + juoksua ja Maali. Agilitystä on tässä ehkä hitusen hyötyä, kun koira osaa irrota hypylle "hyp" -käskyllä, joten ei tarvitse tätä erikseen alkaa opettamaan ;) Joskin itse täytyy olla tarkkana, että ehtii koiran rinnalle, ettei se ehdi kääntämään rintamasuuntaansa ohjaajaan päin -> tästä tulisi jotain virhepisteitä, en tosin muista, että paljonko.. Virhepisteitä kuitenkin.
Sitten vielä sellainen ratapätkä, jossa Lähtö, Istu + istumisesta juosten, Normaali vauhtiIstu + koira eteen + oikealta sivulle, istu ja Maali. Vauhdinmuutokset ok, alokkaasta tuttuja. Avoimeen luokkaan kuului tuo Istu + koira eteen + oikealta sivulle, istu -kyltti. Vähän hankaluutta saada koira siirtymään eteen istumaan, täytyykin sitä alkaa vahvistelemaan. Nytkin tosiaan käsiavun perässä tulee, mutta olisi tietty kiva, jos saisi opetettua koiran siirtymään siihen ihan vaan "eteen" -käskyllä. Oikealta sivulle siirtyminen ok, Frini on kivasti oppinut "takaa" -käskyn merkityksen ja lähtee ilman käsiapuja suorittamaan annettua tehtävää; kiertää siis mun takaa vasemmalle sivulle :) Tämänkertainen rallytreeni oli siinä, uusia juttuja saatiin taas opiskeltavien asioiden listalle :p


Sitten Heta kentälle treenaamaan agilityn alkeita. Alkuun mentiin pieni pätkä rataa; hyppy-putki-hyppy. Targetti radan loppuun ja ensin mentiin hyppy, sitten putki ja hyppy ja lopuksi koko pätkä. Viimeisin suoritus oli mielettömän hieno, ainakin Heta irtosi superhyvin ja focus oli eteenpäin niinkuin pitikin.
Itsekseen käytiin harjoittelemassa rengasta, joka meni aika kivasti. Rengas -sanan kuullessaan Heta suunnisti kohti rengasta ja renkaan takana odottavaa palkkaa. Tätä muutama toisto ja hyvällä innolla lopetettiin renkaan treenaaminen tältä kerralta :)

Tämän jälkeen vuorossa oli toisenlainen ratapätkä; hyppy-mutkaputki-hyppy. Putken alussa oli selkeästi jokin haju, koska jokainen koira jäi sitä nuuskimaan aluksi. Pari ekaa toistoa, Heta meinasi oikaista. Kun siitä päästiin, niin sitten mentiin ihan mukavasti koko pätkä.
Kolmas "ratapätkä" oli vaan kaksi hyppyä peräkkäin. Tämä oli Hetalle jotenkin ihmeellisen haastava vaikka ollaan me Kauhajoen kentällä menty viisikin hyppyä peräkkäin onnistuneesti :') Tänään Heta hyppäsi ensimmäisen ja olisi mielellään kiertänyt toisen. Teki tuon pari kertaa, kolmannella kerralla saatiin onnistunut suoritus, joten jätettiin tämä harjoitus siihen. Kivat treenit oli, viikon päästä uudelleen :)

Täytyy vielä mainita, että käytiin eilenkin Frinin kanssa Kauhajoen kentällä treenaamassa agilityä Jennan ja cavalier-Taiston kanssa. Mentiin pientä ratapätkää, jossa alussa putki-puomi erottelua, mitä ei olla aiemmin tehtykään. Varsin hyödyllinen treenikerta siis! Olin ihan satavarma, että putkeen Frini sujahtaa vaikka miten yrittäisin olla siinä edessä ja ohjata puomille - ja niinhän se teki, putkeen meni :D Jenna otti herkun ja näytti sen Frinille. Vein Frinin lähtöön ja nyt se nousi puomille - vähän epäröiden, mutta kiipesi kuitenkin ja sai palkan. Pysäytin puomin alastulolle 2on2off -asentoon ja palkkasin vielä siihen muutaman kerran. Tätä toistettiin pari kertaa ja sitten kokeiltiin muutaman kerran ilman Jennan palkkausta - onnistui!

Lopuksi vielä keppejä, jossa koettiin taas edistymistä! Otettiin alkuun yksi verkko pois keppien keskikohdalta, muisteltiin siis viimekertaista. Jenna seisoi aukon vieressä, ei kuitenkaan ihan niin lähellä kuin viime kerralla - pujottelu sujui hyvin. Sitten otettiin toiselta puolelta toinenkin verkko pois kokonaan ja Jenna siirtyi sille puolelle "esteeksi". Frini tuli pois kepeiltä ekasta avonaisesta välistä, "hups" ja uusi yritys. Tällä kerralla Frini pujotteli tosi hyvin, vauhti ja rytmi pysyi hyvinä eikä sillä ollut aikomustakaan poistua kepeiltä kesken kaiken. Otettiin vielä kerta onnistuneesti ja lopetettiin treenit siihen - superhyvä fiilis! ♥

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti