Ilona

tiistai 28. heinäkuuta 2015

Elolysti Match Show

Frinin ja Hetan kanssa ajeltiin puoli viideksi Teuvalle. Jätin koirat kentän reunalle häkkiin ja itse menin auttamaan kehien rakentamisessa. Kun kehät olivat valmiit, siirryin ottamaan ilmoittautumisia vastaan. Vielä lopuksi ilmoitin Frinin isoihin ja Hetan pieniin. Isot tuomaroi Kati Simanen (kennel Peppiinan) ja pienet Susanna Hirviniemi-Soinila (kennel Kultamarjan).


Menin ensin kehään Frinin kanssa ja se ei ollut ollenkaan oma itsensä. Seisoi kyllä ihan ok ja antoi tuomarin käpälöidä, mutta ravaaminen oli kyllä järkyttävää :D Jouduin jopa kesken kierroksen pysähtyä ja rauhoittamaan tilanteen. Odotetusti sininen nauha ojennettiin meille. Ihan ansaitusti.
Melkeinpä samantien saatiinkin mennä sinisten nauhakehään, jossa koiria olikin aika reippaasti. Koirat juoksutettiin parissa erässä. Nyt Frinin esiintyminen oli taas ihan normaalia, se jaksoi keskittyä; seisoi hyvin ja ryhdikkäästi ja ravasikin nätisti hihna löysällä. Meille kuitenkin kiitokset. Tuloksena siis SIN-.


Juoksin samantien vaihtamaan koiraa ja menin Hetan kanssa kehään. Parinamme taisi olla ranskanbulldoggi, jos en ihan väärin muista. Heta oli virtaa täynnä. Seisoi tomerasti, mutta sitä täytyi palkata tosi usein - nakit on selkeästi liian hyvä herkku tähän hommaan, kun ei malta odottaa vaan yrittää hamuta palkkaa kädestä koko ajan :p Pöydällä antoi tuomarin käpälöidä ja katsoa hampaat ja seisoi ihan hyvin. Ravatessa remmi kiristyi vähän väliä ja omaan käteen meno tuntui jotenkin häsläämiseltä. Tuomari kuitenkin oli sitä mieltä, että Heta ansaitsi punaisen nauhan.
Hetken odoteltiin, että saatiin mennä punaisen nauhan saaneiden kehään. Siellä pönötettiin ja juostiin pari kierrosta ympäri kahdessa erässä. Tuomari alkoi kätellä kiitokseksi niitä, joita ei sijoita tällä kertaa. Yllätti kyllä, että me oltiin edelleen kehässä, kun jäljellä oli enää neljä koirakkoa - siis ne jotka sijoittuu. Ja meidät kuulutettiinkin pienten koirien PUN4 -sijalle! ^_^


Ps. Mun täytyy varmaan ihan oikeasti lähteä hyllyostoksille tuon Hetan takia - se on ihan mahdoton palkintorohmu! Loppuu tila kesken! O_o :'D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti