Ilona

perjantai 12. kesäkuuta 2015

Menestystä Lapuan mätsärissä

Weimarinseisojakerho Ry järjesti Lapualla mätsärin, jonne lähdettiin niin Hetan kuin Frininkin kanssa. Samalla kyydillä paikalle matkusti myös Linda kera huskyjensa Sumun ja Karman. Hienosti mahtui mun pikku-Yarikseen kaikki neljä koiraa :D Tässä vaiheessa; Lindalle kiitokset mätsärikuvista! ;)
Olin ottanut tuulitakin ja kaulahuivinkin mukaan, mutta eipä niitä tarvittukaan, sillä paikanpäälle päästessämme tajusin, miten lämmin oikeasti onkaan! On tässä viime aikoina niin tottunut siihen, että ulos mennessä saa pukea sen tuulitakin ja kaulahuivin ylleen, jotta tarkenee :D













Paikalle saapui porukkaa sopivasti; ei liikaa, mutta silti niin, että luokissa sijoittuminen ei ollut itsestäänselvyys. Hetan ilmoitin pieniin aikuisiin ja Frinin isoihin aikuisiin. Tosin jouduin meidän numerolapun käydä vaihtamassa, kun kaverini kertoi, että Frini oli saanut isojen pentujen numerolapun :D Noh, semmosta sattuu ja kävin vaihtamassa numeromme oikeaan.

Ensin menin kehään Hetan kanssa. Kehäily meni muuten ihan kivasti, mutta ravatessa Hetalla oli lähes koko ajan nenä kiinni maassa - en tosin yhtään ihmettele, sillä kehä oli täynnä nakkeja ja muita herkkuja, joita oli sinne pudonnut edellisten kehäilijöiden taskuista ja herkkupussukoista. Pönötti kuitenkin hyvin ja antoi tuomarin käpälöidä ja katsoa hampaat. Meille sininen nauha - ihan oikein, en olisi itsekään punaista antanut "ravaamisen" vuoksi ;D
Sinisen nauhan saaneiden kehässä meitä taisi olla kuusi tai seitsemän ja neljä sijoittui. Ravattiin pari kierrosta ympäri ja menimme huomattavasti paremmin! Sitten pönötettiin ja hienosti Heta jaksoi. Tuomari pudotti kaksi tai kolme ja sitten jäljellä oli enää neljä, jotka sijoittuisi. Me kuuluttiin näihin! Tässä vaiheessa Heta alkoi vähän täpistellä etutassuillaan, mikä taisi selventää tuomarille kuka sijoittuu neljänneksi ;D Me siis tänään pienten koirien SIN4! :)














Sitten Frinin kanssa kehään. Frini esiintyi hemmetin hienosti, pönötti rauhallisesti ja aika ryhdikkäästikin. Ravaaminenkin sujui tosi hyvin ja Frinin katsekin taisi olla lähes koko ajan eteenpäin ravatessa! Tuomarin tullessa luokse, Frini seisoi hienosti paikoillaan ja antoi tuomarin käpälöidä ja katsoa hampaat ongelmitta. Meille punainen nauha.
Punaisen nauhan saaneiden kehässä meitä taisi olla noin kymmenkunta ja hetken päästä huomasin, että mehän oltiin vielä neljän parhaan joukossa! Juostiin kehää vielä pari kierrosta ympäri ja sitten tuomari sijoitti neljännen ja kolmannen - ja me oltiin vielä sijoittumatta. Pian tuomari ojensi meille ruusukkeen ja kehäsihteeri ilmoitti, että PUN1 on pitkäkarvainen collie Frini!














Jäimme siis odottamaan BIS-kehää, joka alkoikin melkein samantien, joten takaisin kehään Frinin kanssa. Mahtavasti se jaksoi koko BIS-kehän ajan! BIS-kehässä meitä taisi olla kahdeksan (tai yhdeksän), ja neljä sijoitettiin. Tuomari kävi moikkaamassa jokaista ja sitten juostiin vielä yksitellen kehä ympäri. Tämän jälkeen tuomari alkoi kiittämään väkeä osallistumisesta. Taso oli hirmuisen kova ja ilokseni me jäimme vielä kehään neljän parhaan joukkoon! Meitä vielä juoksutettiin parin kierroksen verran yhdessä, jonka jälkeen tuomari sijoitti neljännen ja kolmannen. Me ja jackrussellinterrieri oltiin vielä sijoittumatta. Lopulta tuomari ilmoitti meidän olevan BIS2! Mahtavaa! ^_^

Palkinnoksi Frini sai pari pokaalia, pari ruusuketta, Twix-patukan (mulle), muutaman luun ja koirankeksin sekä BIS-kehästä vielä Cesar Millanin Koirakuiskaaja -kirjan.
Hetan palkinnoista löytyi ruusuke, Twix-patukka (no mulle..), pari pientä luuta sekä koirankeksi.
Supertyytyväinen tyttöihin ♥

Väsynyt missi ♥

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti