Ilona

lauantai 23. toukokuuta 2015

Misseilyä - taas!

Sydänlapset ja -aikuiset Ry:n Etelä-Pohjanmaan aluejaosto järjesti tänään Seinäjoella mätsärin, johon pääsi Frinikin mukaan pitkästä aikaa. Myös Heta osallistui. Isot koirat tuomaroi Mari-Susan Asunmaa ja pienet koirat Maiju Lepistö (kennel Otherway's). Kurjan kelin vain pukkasi, joka varmasti karsi osallistujia; tuuli erittäin lujaa ja välillä ripotteli vettä ihan vaakatasossa.. Kehäilyjen ajan onneksi säästyttiin enimmiltä sateilta.



Ensin menin kehään Hetan kanssa. Parinamme jckrusseli (tai parsonrusseli, en muista kumpi) ja kierrettiin ensin kehä yhdessä ympäri. Sitten tuomari käpälöi ja katsoi hampaat, jonka jälkeen ravattiin kehä edestakaisin ja ympäri ja sitten pönötettiin. Meille sininen nauha.
Sinisen nauhan saaneiden kehässä meitä taisi olla seitsemän tai kahdeksan koirakkoa. Pönötettiin yhdessä ja sitten vielä juostiin pari kierrosta. Tuomari otti neljä jatkoon ja sijoitti kolmannen ja neljännen. Me oltiin edelleen sijoittumatta ja tuomari pyysi vielä meitä ja toista koirakkoa juoksemaan kehän kerran ympäri. Lopulta hän sijoitti meidät ykkösiksi! Joten tuloksemme tästä mätsäristä siis pienten SIN1. Sinisten ykköset eivät menneet BIS-kehään. Palkintopussukasta löytyi pokaali, lelu, puruluu, 5€ lahjakortti M&M:n, näytepussi Jeppe-raksuja sekä 4kg Jahti & Vahti kana ja riisi -raksuja.




Sitten kehään Frinin kanssa. Parinamme rottweiler. Tässäkin kehässä ravattiin ensin yhdessä kehä ympäri, jonka jälkeen tuomari tuli käpälöimään koiran ja katsomaan hampaat. Sitten ravattiin edestakaisin ja ympäri. Ja sitten koirat seisomaan. Tuomari juoksutti meitä vielä kerran yhdessä ympäri ja totesi samalla, että on niin tasaväkinen pari; hyviä liikkujia ja esiintyjiä. Rakennekin erittäin hyvä kummallakin koiralla. Lopulta hän ojensi meille punaisen nauhan.
Punaisen nauhan saaneiden kehässä koiria oli noin kymmenkunta. Juostiin parissa erässä kehä ympäri ja sitten pönötettiin. Tuomari otti neljä jatkoon ja me kuuluttiin näihin. Sitten hän juoksutti kolme kierrosta, jonka jälkeen valitsi nelosen ja kolmosen. Me Frinin kanssa oltiin edelleen sijoittumatta. Toisena koirakkona belgi (tervu), joka myös esiintyi mahdottoman hyvin. Tuomari pyysi meitä vielä kerran juoksemaan ja sitten seisottamaan koirat. Niin siinä vain kävi että meille napsahti isojen PUN1 -sija ja BIS-kehä kutsui!




BIS-kehässä neljä koirakkoa; Frinin lisäksi siperianhusky, sheltti ja corgi (pembroke). Jokainen koira esiintyi hienosti. Juostiin, pönötettiin ja tuomarit käpälöi. Frini jaksoi mahtavasti loppuun saakka, on se niin hieno ♥ Neljänneksi sijoittu sheltti ja kolmanneksi siperianhusky. Taas me ja toinen koirakko kehässä jäljellä. Meidät kuulutettiin toiselle sijalle, mahtavaa! Lopullinen tulos siis PUN1 BIS2! Palkinnoksi Frini sai pokaalin, ruusukkeen, pari lahjakorttia, pari lelua, 15kg Planet Pet Societyn raksuja, puruluu, näytepussi Jeppe-raksuja, pari pussia herkkuja ja sormus! :)
Kumpikin koirista esiintyi tänään tosi hienosti! Malttoivat keskittyä ja ravaaminenkin sujui ^_^



6 kommenttia:

  1. Onnittelut, teillähän meni kauhean hienosti :) Koirathan tienaa tuota menoa kohta itse ruokansa ;), vaan on sulla kauniit koiratkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, joo melkeen. Kyllä nuo sapuskat taas hetkeksi piisaa ;D Kiitos paljon! :)

      Poista
  2. Vitsit teillä meni hyvin! Mekin meinattiin tulla, mutta kurja sää ja työt meni edelle, joten ei päästy tulemaan :-) Nyt onkin sit vasta seuraavat 6.6 jonne varmaan oltais tulossa :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kieltämättä yllätyin itekki! Koirat meni kyl tosi hyvin, mut en ois osannu oottaa et ykkösiä ja viä kumpiki. Oli kyllä hirvee tuuli, mut onneks oman kehäilyn aikana ei satanu vettä :D
      Me ei päästä tuonne 6.6. mätsäriin, veljen valmistujaasjuhlat justihi samana päivänä :D

      Poista