Ilona

lauantai 24. tammikuuta 2015

Turku Top Dog Show

Aamuviideltä suunnattiin Sannan kanssa Yariksen nokka kohti Turun kansainvälistä koiranäyttelyä, takapenkillä bikinikunnossa oleva Frini ja kyytiläinen Laila (Silverlady's Elegantica), joka siis matkasi kyydissämme kotiinsa. Tuomarina Ruotsissa collieita Crony's -kennelnimellä kasvattava Eva Eriksson.

Saavuttiin näyttelypaikalle yhdeksän aikoihin, kymmeneltä alkoi (urosten) arvostelu. Näyttelyyn oli ilmoitettu yhteensä 53 pk collieta, joista narttuja 38 ja uroksia vain 15. Kuten myös viime vuonna Vaasa KV:ssä, niin olisi nytkin pitänyt kysyä sitä bikinikierroksen alkamisaikaa - siinä olisi voinut nimittäin tulla menestystä ;p
Frini odotteli nätisti omaa vuoroaan kevythäkissä. Urosten nuortenluokassa kävi tutuista koirista pyörähtämässä Frinin Rambo-veli (SW No Can Do), saaden arvosanakseen EH (ja lopullinen tulos NUO EH2). Velipoikakin tarvitsee vielä vähän aikaa - mutta sitten kun on kehittynyt, niin ihan varmasti alkaa ERInomaisia irtoamaan ;)




Viimeinkin oli meidän vuoro mennä Frinin kanssa kehään - nuorten luokassa Frinin lisäksi oli kuusi
 narttua. Pönötettiin, juostiin ja vielä vähän pönötettiin yhdessä. Sitten jokainen vuorollaan yksilöarvosteluun, jossa taas pönötettiin ja tuomari käpälöi, juostiin kehä edestakaisin ja ympäri ja vielä lopuksi pönötettiin. Hienosti Frini esiintyi, ei voi moittia. Tulokseksi Frinille tänään H.

Arvostelu näyttää tältä:
"Melko kehittymätön nuori narttu, joka tarvitsee aikaa. Hyvät pään mittasuhteet. Kallo voisi olla litteämpi. Kevyet korvat. Hyvä kaula. Eturinta vaatii kehittymistä. Toivoisin vahvempaa vartaloa ja luustoa. Jyrkkä ristiselkä. Sininen väri saisi olla merkittävästi vaaleampi ja selkeämpi. Liikkuu kevyesti ja esiintyy hyvin."
NUO H
Tuomarina Eva Eriksson (Ruotsi)



Arvostelu on koiran näköinen - Frini todellakin tarvitsee aikaa kehittyäkseen. Ja karvaa, sitä se myös tarvitsee :'D Kehässä ollessamme tuomarin antaessa arvosanan, hän tuli vielä selittämään minulle, että miksi H. Hän sanoi, että Frini on vielä melko kapea koko kropaltaan, kehittyäkseen tarvitsee siis sitä aikaa. Mainitsi myös, ettei tyttö ollut ihan parhaassa turkissaan tänään, johon vastasin naureskellen, että juu ei, ei niin :'D Tuomari myös sanoi jotenkin näin, että "muuten varsin lupaavan oloinen tyttö, anna sille aikaa ja sitten uudelleen kehään". Ja näinhän meidän suunnitelmissa on ollutkin - tähänkin näyttelyyn lähdettiin ihan vain siksi, että halusin viedä Frinin nuorten luokkaan ennen kuin joutuu avoimeen. Ja lisäksi; nähtiin Frinin ihana veli Rambo! ♥
Avoimen luokan korkkaus siis saa odottaa jonkin aikaa, ainakin vuoden ellei kauemmankin. Katsellaan, miten neiti kehittyy ;)



Ennen kotiin lähtemistä kiertelimme vielä myyntikojut läpi. Tulipa ostettua agilityn ja rally-tokon kilpailukirjat, herkkuja sekä pehmoinen makuualusta koirille (väriltään musta, jossa violetit tassukuviot - kauan jo etsinyt juuri tällaista makuualustaa ja nyt sitten kun osui silmiin, niin pakkohan se oli ostaa ^_^).
Matkaseurasta ja kuvista kiitokset Sannalle. Lisäksi Kirsille, Jaanalle & Markolle kiitokset seurasta kehänreunalla ;p

2 kommenttia:

  1. Missä meinaatte käyä ekan kerran rallykisoissa? Eikös Seinäjoella ollut kisat tyyliin maaliskuun alussa? ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei mitään hajua vielä :D Onhan siellä juu, mutta tuskin vielä niihin uskalletaan ^^'

      Poista